Pelasimme 20.-22.1.2023 OGC2023 kutsuturnauksessa Oulussa t13 sarjassa. Perjantai iltana vastassa Haukiputaalta HauPa, joka tarjosi meille kovan vastuksen. Peli päättyi meidän voittoon 3-2. Lauantain ensimmäisessä pelissä voitimme Oululaisen OHF:n 7-0. Lauantain toisessa pelissä voitimme Torniolaisen TP-47:n luvuin 5-0.
Välierässä voitimme Oululaisen ONS:n 2-1 ja vahvistimme pääsyn finaaliin. Finaalissa vastaan tuli kaikki pelit voittanut Ajax Sarkkiranta Kempeleestä. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 1-1. Ajax onnistui paremmin rangaistuspotkukilpailussa ja kaikki kolme vetäjää sai maalin. Tiukka tappio siis meille ja hopeamitalit kaulaan.
Klubi-36:n Milla Lappalainen ja Elina Putkonen olivat t13 sarjan maalitilaston jaetulla ykköstilalla viidellä maalilla. Myös muut muut pelaajat onnistuivat maalinteossa , sillä maaleja teimme turnauksessa yhteensä 18. Maalivahtimme Helmi Kostian laski peliajalla vain 4 maalia.
Turnausmatka oli onnistunut ja hopeamitalit alkoivat pienen harmituksen jälkeen tuntua hyvältä saavutukselta.
Tästä on hyvä jatkaa kohden keväällä alkavaa aluesarjaa sekä kesän turnauksia.
03.09.2023 08.10 | Helmi Kostian Helmaripolussa jatkoon SPL United 1 maalivahdiksi |
31.07.2023 12.05 | Klubi-36 10 voitti Outokumpu-Tornio cupin t13 mestaruuden |
24.07.2023 10.22 | Klubi-36 10 saavutti Pronssia Kokkola Cupin D-13 sarjassa |
20.06.2023 20.12 | Helmi Kostian valittu t13 Itä-Suomen United joukkueeseen Eerikkilään |
18.06.2023 17.53 | Hopeaa Äänekosken lattiapinnoiteturnauksen t13 |
22.05.2023 08.31 | Ylivieska cupin voitto Klubi-36 T13 joukkueelle |